Ravintola Food Court Pasila, Danske Bank

Televisiokatu 1-3, Helsinki

Vastuullisuuden kehittäminen on yhteistyön summa

Vastuullisuus on arjen tekoja. Se on tunnistettu myös ISS:n ja Danske Bankin konsernin laajuisessa yhteistyössä, jota kehitetään vastuullisuus edellä. Kiitos yhteistyön, Danske Bankin Suomen toimintojen pääkonttorin henkilöstöravintolassa säästettiin 9 100 kiloa ruokaa joutumasta hävikkiin vuonna 2020.

ISS:n ja Danske Bankin yhteistyö alkoi vuonna 2015 kun Danske Bank ulkoisti ISS:lle konsernin laajuisesti kiinteistöjen palvelukokonaisuuden tuottamisen.

– Teemme yhteistyötä ISS:n kanssa. He ovat myös omassa toiminnassaan sitoutuneet huomioimaan vastuullisuustavoitteemme CO2-päästöjen vähentämisestä, Danske Bankin Facility Manager Hanna Koskinen kertoo.

Ravintolapalveluiden toiminnan kehittäminen yhä vastuullisemmaksi on yksi kehitystyön kulmakivistä. Siinä ruokahävikin vähentämisellä on merkittävä rooli.

Hävikin vähentäminen lähtee hyvästä suunnittelusta

– Suomi on ihan Danske Bank -maiden esimerkkimaa mitä tulee kierrättämiseen ja ruokahävikin vähentämiseen. Teemme täällä aktiivisesti töitä sen eteen, Koskinen kertoo.

Ruokahävikkiä mitattiin viimeksi kaikissa Suomen ISS-ravintoloissa helmikuussa 2021. Näin tehtiin myös Danske Bankin pääkonttorin henkilöstöravintolassa, jossa on käytössä Winnow-ruokahävikkijärjestelmä. AI-kamerateknologiaan perustuvassa järjestelmässä kamera ”lukee” ruokajätteen, punnitsee ja kategorioi sen sekä kertoo hävikin määrän paitsi kiloina myös muutettuna annoksiksi. Lisäksi se kertoo, kuinka suuri hävikin hiilijalanjälki on. Järjestelmä otettiin käyttöön Danske Bankissa helmikuussa 2020 ja vuoden 2020 aikana on ruokahävikkiä vähennetty 9 100 kiloa eli 22 600 ruoka-annosta ja hiilijalanjälkeä pienennetty 39 000 kiloa.

Ruokahävikin vähentäminen lähtee ruokalistojen ja reseptien suunnittelusta.

– Ruokalistasuunnittelussa huomioidaan, että vaihtoehdot ovat sellaisia, että valmistaminen osissa on mahdollista. Ruokaa ei tehdä varmuuden vuoksi koko lounasmäärän tarvetta valmiiksi lämpökaappiin, vaan sitä valmistetaan osissa, ravintolapäällikkö Minna Pulkkinen kertoo.

Esimerkiksi keittoihin ja pataruokiin lisätään pääraaka-aine vasta esille laitettaessa. Näin kastikepohjaa ja pääraaka-ainetta voidaan hyödyntää myöhemmin, mikäli sitä jää.

Danske Bankin pääkonttorin ravintolan keittiömestari Jyri Saarinen kehittää jatkuvasti tiiminsä kanssa uusia tapoja vähentää ruokahävikkiä. Winnow-järjestelmästä saatavaa dataa käydään viikoittain läpi ja joka päivä ruokaa valmistetaan niin, että ruokahävikin määrä olisi mahdollisimman pieni. Koronan aikana ruokailijamäärät ravintolassa vaihtelevat paljon, joten raaka-aineiden tilaaminen ja varaston hallinta vaatii hyvää suunnittelua ja luovuutta.

Suomi on Danske Bank -maiden esimerkkimaa mitä tulee kierrättämiseen ja ruokahävikin vähentämiseen, kertoo Danske Bankin Facility Manager Hanna Koskinen

Ruokahävikkiä torjutaan yhdessä

Danske Bankin henkilöstöravintolassa ruokahävikin vähentäminen nähdään kaikkien asiana. Ruokahävikin määrää on tehty esimerkiksi näkyväksi myös ravintolan asiakkaille nostamalla se esiin ravintolan infotauluille. Salaattibuffetissa on myös hyödynnetty annoskokomalleja kertomaan sopivasta annoskoosta.

– Meillä saa santsata ja olemme pyrkineet myös viestimään aktiivisesti siitä, jotta voimme vähentää myös lautashävikin määrää, Pulkkinen kertoo.

Danske Bankin oma ravintolatoimikunta käy säännöllisesti läpi ruokahävikin määrää ja pyrkii tunnistamaan haasteita hävikin vähentämisessä. Haasteita taklataan yhteistyössä ISS:n kanssa.

Ruokahävikin vähentämisessä on kyse myös resurssien järkevästä hyödyntämisestä.

– Ensin maksetaan raaka-aineesta ja sitten vielä itse biojätteestä. Ruokahävikin vähentäminen tuo tehokuutta resurssien käyttöön ja sillä säästetään myös euroissa, Koskinen summaa.

Ravintolapalveluiden vastuullisuutta kehitetään myös konsernin laajuisesti.

– Suoritamme ravintoloissa vastuullisuusauditointeja, joiden avulla pyrimme löytämään parhaat käytänteet vastuullisuuden saralla ja jalkauttamaan ne ISS:n kanssa yhteistyössä kaikkiin maihin käyttöön, Koskinen kertoo.

Meillä saa santsata ja olemme pyrkineet myös viestimään aktiivisesti siitä, jotta voimme vähentää lautashävikin määrää, kertoo ravintolapäällikkö Minna Pulkkinen.

Luottamus ja jatkuva dialogi yhteistyön perustana

Koskinen ja Pulkkinen näkevät vastuullisuuden kehittämisen olevan yhteistyön summa.

– Pankki ei voi toimia ympäristön kannalta vastuullisesti, jos palveluntuottaja ei toimi vastuullisesti. Voin luottaa täysin ISS:n suosituksiin, sillä he ovat alansa ammattilaisia. Luottamus ja jatkuva dialogi ovat osa yhteistyön perustaa, Koskinen kertoo.

– Kun perusasiat ovat kunnossa ja luottamus luotu, voimme ehdottaa myös hieman hullumpiakin kehitysajatuksia ja siten testata erilaisten ideoiden toimivuutta, Pulkkinen toteaa.

Ruokahävikin merkittävän vähentymisen ohella hyvä esimerkki yhteistyön toimivuudesta on Danske Bankin Suomen pääkonttorille myönnetty Gold-tason Leed-ympäristösertifikaatti, joka kertoo kiinteistön ympäristö- ja energiatehokkuudesta.